Hei Emmi,

Miten meni viikonloppu? Miten jaksat?

Me puhuttiin tuossa taannoin systeemistä ja siitä, miltä tuntuu tippua siihen, kun on leikkinyt olevansa se tuottava osapuoli. Itse koen nyt tämän systeemin vapaapudotuksena turvaverkon kanssa.

Olen luottanut yhteiskuntaan, ollut kiltti ja tottelevainen, joskus jopa hilpeä veronmaksaja. Olen saanut niin paljon yhteiskunnalta syntymästäni saakka, etten voisi olla muuta kuin iloinen veronmaksaja. Ja nyt kun eniten tarvitsen apua, koko systeemi on ympärilläni. Luottamukseni on siis korkealla.

Ympärilläni on pyörinyt yhteiskunnan kouluttamia erikoistuneita ammattilaisia. Enkä voisi olla kiitollisempi heille, että he ovat lähteneet oman intressinsä mukaan kouluttautumaan näihin moniin eri ammatteihinsa, joita nyt tarvitsen.

Itselläni on myös edelleen kova halu olla osa tuota systeemiä, olla hyödyllinen yhteiskunnalle, olla veronmaksaja, jotta joku toinen lisäkseni hyötyisi systeemistä, joka on luotu meidän parhaaksi. Jossain toisessa maassa minua ei olisi edes kuvattu, hoidettu vaan saman tien takamukseeni heippa-lappu: the end. Siksi, voi siksi olen kiitollinen taas tänään.

Kiitos sinä, joka luovutat osan tuloistasi yhteiskunnalle, että saan olla elossa tänään.

Ellu 

Heippa Ellu,

Kuulumiset kerroinkin jo puhelimessa. Kiitos, että jaksoit taas kuunnella.

Viisaita naputtelet, siskoseni. Suomalaisen terveydenhuollon järjestelmä on vahva systeemi, jonka varassa meidän kahdenkin kipeästi tarvitsema "tekninen" turvaverkko lepää. Muistan hyvin tuon tunteen vapaasta pudotuksesta ensimmäisen diagnoosini jälkeen syksyllä 2015. Se opetti luottamaan yhteiskunnan järjestelmään, minkä jälkeen uudet pudotukset eivät ole ottaneet vatsanpohjasta ihan yhtä paljon. Luottamaan siitäkin huolimatta, että joskus järjestelmä on näyttäytynyt ja tuntunut. ellei nyt ihan kylmältä, niin viileältä. Liian monimutkaiselta sairaan ihmisen hahmottaa ja ymmärtää.

Järjestelmämme on iso ja monisärmäinen, tuntuu, että se koostuu monista suljetuista systeemeistä. Sellaisen me ihmiset olemme siitä tehneet. Potilasta palvelisi paremmin yksi, vaikka vähän vielä suurempikin, mutta avoin, systeemi. Tästä kaikesta, omaan kokemukseeni perustuvasta sanailusta huolimatta olen syvästi kiitollinen, kuten sinäkin. Enkä suotta, sillä tuon systeemin tai noiden eri systeemien varassa elän.

Silti uskallan kysyä: Voisimmeko me ihmiset yhdessä tehdä systeemistä vieläkin paremman tai ainakin varmistaa sen nykytason? Media suoltaa jatkuvasti viestiä tulevaisuuden uhista ja tämän päivän epäkohdista, jotka horjuttavat monimutkaista järjestelmäämme. En pelkää omasta puolestani, vaan lasteni ja tulevien sukupolvien puolesta. Meidän kiitollisuutemme eri riitä korjaamaan terveydenhuollon, eikä monen muun julkisen alan, työvoimapulaa.

Kirjoitat halustasi olla osa systeemiä edelleen, tehdä työtä ja maksaa veroja. Niin tuttu tunne tuokin. Veroja pääsee maksamaan muuten myös ilman ansiotyötä. (Tämä oli niinku kevennys. Hahaa!) Tällä hetkellä vapaaehtoistyö antaa minulle paljon. Sitäkin kautta voin tuntea olevani osa systeemiä ja yhteiskuntaa. En voi tehdä paljon, mutta sydämellä.

Täytyykin muuten alkaa viilata ensi viikon kokemuspuheenvuoro valmiiksi. Toivon, että se antaa jotain kuulijoilleni, mutta siitä voin olla varma, että minulle se tuo lisää hyvää mieltä. Ja oma pieni mutta sitkeä systeemini pyörii taas vähän liukkaammin.

Kuulostat niin valoisalta, Ellu. Olet ihme. Kiitos.

Emmi